maa.jpg
litorina maailma

MineraalimaailmassaMetamorfiset kivetMetallit ja Ihminen

 

ISBN 978-952-5543-82-7 (HTML)

ISBN 978-952-5543-83-4 (PDF) 

All Rights Reserved

Teksti ja kuvat © Seppo Mononen 2011 

Litorina 2011

 

 

 

  Geologi Seppo Mononen

1. MineraaliMaailmasta 

 

Mimage002.jpg

This site  The Web 

Lukijalle

Planeetta Maa on elämämme perusta, ja tämä kirja kertoo maapallostamme, sen kivistä ja mineraaleista.

Geologia (kreikan kielestä: geo = maa, logos = tieto) on yleismaailmallinen tieteenala, joka tutkii kiviä ja mineraaleja ja selvittää vuosimiljoonien aikana geologisiin kerrostumiin fossiileina arkistoitunutta elämän kehityksen historiaa. 

Tekijä

 

Oppimateriaalin tarkastustoimisto on hyväksynyt alkuperäisen käsikirjoituksen "muuksi opetuksessa käytettäväksi kirjaksi, jota voidaan hankkia tarvittava määrä ala- ja yläasteiden luokkakirjastoihin. Oppilaat voivat hankkia teoksesta lisätietoja mineraaleista, malmeista ja kivistä lähinnä maantiedon, ympäristöopin tai kemian ja fysiikan tunneilla tai harrastukseksi."

 

OUTOKUMPU OYJ TUKI ALKUPERÄISEN TEOKSEN JULKAISEMISTA VUONNA 1999, KIITOS!

 

Yhteystiedot:

Seppo Mononen

Email: info@litorina.org



 

Sisällys

 

  • 1. Kivikunnassa 
  • Maan kuori 
  • Kivi vai mineraali? 
  • Kolme kivityyppiä 
  • 2. Magmasta eli kivisulasta jähmettyneet kivet
  • Magmakiviä tulivuorista
  • Syvällä kiteytyneet magmakivet 
  • Kiviä tähdenlennosta 
  • 3. Kerrostuneet kivet
  • Eroosio - putousten muotoilija 
  • Hiekkakivi - täytekakkukivi 
  • Kivi joka taipuu 
  • Liuoksesta saostuneita kiviä 
  • Luolassa 
  • Hiilen tarina 
  • Dinosauruspolttoainetta 
  • Mistä fossiileja voi löytää 
  • Trilobiitti - Darwinin pulma 
  • 4. Uudelleen kiteytyneet kivet
  • Marmori - kaunis kivi 
  • Kvartsiitti - kestävin kivi 
  • Liuske - rihvelitaulukivi 
  • Gneissi - raidallinen kivi 
  • Vuolukivi - uunikivi 
  • 5. Mineraalierikoisuuksia
  • Tämä mineraali palaa 
  • Maagisia mineraaleja 
  • Mineraalikompassi 
  • Toisenlaista magnetismia 
  • Kiille - ohut mineraali 
  • Se kiemurtelee kuin mato 
  • Näe kahtena 
  • Uleksiitti - televisiomineraali 
  • Mineraali jolla kirjoitat 
  • Mooseksen laintaulu
  • Kaoliini - ruokalautasen materiaali 
  • Markasiitti - luonnon kunniamerkki 
  • 6. Kiteiden kasvu
  • Kiteiden kasvattaminen 
  • Piisiru on kvartsia 
  • Muita kiteiden syntytapoja 
  • Jättiläiskiteitä 
  • 7. Jalokivet
  • Horoskooppikivet 
  • Epätavallisia jalokiviä 
  • Mittayksikkönä karaatti 
  •  

 

 

 

 

1. Kivikunnassa

Jännittävät seikkailut odottavat sinua kivien ja mineraalien salaperäisessä valtakunnassa, jota kutsutaan kivikunnaksi. Siellä voit tavata sellaisia outoja asioita kuten kiven joka taipuu, mineraalin joka palaa ja valkoisen mineraalin, joka muuttuu väriltään punaiseksi, kun musta valo kohdistuu siihen. Ehkä haluat koota ikioman mineraalimuseosi, jossa voit panna näytteille kokoelmasi ystävillesi ja sukulaisillesi esiteltäväksi. Jos tämä tuntuu sinusta mielenkiintoiselta, sinusta voi välittömästi tulla luonnon tutkimusmatkailija ja tiedesalapoliisi.

 

  Ensiksikin, luonnontutkijana löydät kiviä ja mineraaleja, ja tämä kirja kertoo sinulle mistä on hyvä etsiä. Helppoja paikkoja monien kivien ja mineraalien löytämiseksi voi olla kotisi takapihalla, kaupungin puistoissa ja viikonlopun ja lomien automatkoilla kallioisille seuduille, maataloihin ja meren ja järvien rannoille, jopa tienvarsien sorakuoppia kannattaa tutkia. Voit hankkia kiviä ja mineraaleja myös alan kauppiailta, kaivosyhtiöiltä, keräilijätovereiltasi vaihtamalla tai monilta mineraalimessuilta ostamalla, ja tällä tavalla saada aikaan maailmanlaajuisen kokoelman.

 

  Toiseksi, tiedesalapoliisina haluat kutsua kiviäsi ja mineraalejasi oikeilla nimillä, ja tämä kirja auttaa sinua tekemään senkin. Se kertoo sinulle kuinka tunnistat kotiin tuomasi näytteet käyttämällä vain yksinkertaisia apuvälineitä, kuten magneettia, porsliinisulaketta ja muutamaa etikkatippaa. Ehkäpä sinä ja ystäväsi paljastatte jotakin täysin uutta tai erilaista, joka voi vaikuttaa tieteen historiaan, kuten ovat tehneet monet harrastelijat ja keräilijät. Monia uusia mineraaleja on keksitty ja uusia löytöjä tehty varsin jännittävällä tavalla. Paimenpojasta tuli ensimmäisen kuuluisaksi tulleen timantin löytäjä. Hänen löytönsä vuonna 1869 vaikutti kokonaisen maanosan historian kulkuun. Hän vaihtoi löytämänsä raakajalokiven 500 lampaaseen, kymmeneen härkään ja hevoseen - sinänsä omaisuus alkuasukaspojalle, mutta vain murto-osa siitä ehkä miljoonasta eurosta mikä löydön arvo oli sen jälkeen kun se oli hiottuna nimetty Etelä-Afrikan tähdeksi.

 

JA.img002.jpg

JA.img003.jpg

2. Kvartsi on mineraali (savukvartsi ja vuorikide ylh.)

3. Graniitti on kivi, koska se sisältää monien eri mineraalien rakeita.
 

JA.img004.jpg

JA.img05.jpg

Mjk54.jpg

4. Turmaliini-kiteellä on määrätty muoto (ylin). 5, 6. Akaatti on esimerkki jalokivestä7. Kupari on kolikon metalli.

8. Kulta-malmi. (tämä näyte sisältää 5 g kultaa/kivitonni (alin)). 
 

JA.img007.jpg

Mimage015.jpg

Maan kuorikerroksen palanen, jonka keräilijä poimii ylös tai vasaroi irti, on näyte. Näytteet, joita sinä löydät, voivat kuulua jompaankumpaan seuraavista kahdesta mineraalien valtakunnan osasta:

 

A. mineraali - kuten kvartsi. Mineraali on tasalaatuinen, läpikotaisin yhtä ja samaa kiteisessä olomuodossa esiintyvää alkuaineiden yhdistettä.

B. kivi - kuten graniitti. Kivet ovat yleensä mineraalien seoksia.

 

Näytteesi voivat osoittautua joksikin seuraavista erityisistä kivien ja mineraalien lajeista:

 

1. kide - kuten turmaliini. Kiteillä on täsmällinen pintojen ja kulmien rajoittama määrätty muoto: kuutio, pyramidi, prisma ja monia muita. Luonnolliset kiteet ovat aina mineraaleja, eivät koskaan kiviä.

 

2. jalokivi - kuten akaatti. Jokaista mineraalia ja kiveä, josta voidaan valmistaa koruja, sanotaan korukiveksi tai, perinteisesti, jalokiveksi.

 

3. metalli - kuten kupari. Metallit ovat läpinäkymättömiä, niitä voidaan vasaroida tai taivuttaa ilman että ne murtuvat palasiksi, ja ne ovat hyviä lämmön ja sähkön johtimia. Luonnon metallit ovat aina mineraaleja, eivät kiviä.

 

4. malmi - kuten kultamalmi. Jokaista mineraalia tai kiveä, josta saadaan arvokasta raaka-ainetta, kutsutaan malmiksi.

 

 

Jokainen näistä aineista on selitetty tarkemmin jäljempänä tässä kirjassa.
 

JA.img009.jpg

JA.img10.jpg

9. Kvartsi on moni-ilmeinen ja yleisin kivilajeja muodostava mineraali . Ruusukvartsi.

10. Kvartsin omamuotoinen kide on kuusisivuinen pyramidihuippuinen prisma (alh).

 

 

 

Maan kuori

JA.img011.jpg

11. Lasimeteoriitti eli tektiitti on tullut avaruudesta. Se on vulkaanista lasia, joka on ilmakehän kitkasta sulanut ja jähmettynyt sitten pisaran muotoon.

 

 

Eräiden asioiden ymmärtäminen Maasta auttaa meitä paremmin perehtymään mineraalien valtakuntaan. Maaplaneetan halkaisija pohjoisnavalta etelänavalle on noin 12.870 kilometriä. Syvin reikä mitä siihen on koskaan porattu tosin ulottuu vain vajaat 15 kilometriä pinnan alle. Syvin kultakaivos Etelä-Afrikassa on “vain” kolme kilometriä syvä suoraan alaspäin mitattuna. Mount Everestin huipulta Tyynen valtameren pohjasyvänteisiin on korkeuseroa vain noin20 kilometriä. Tästä johtuen maan pinnan kaikki vuoristot ja laaksot ja tasankomaat eivät maapallon mittakaavassa merkitse enempää kuin muutamat rypyt omenan kuoressa.

 

Maan ulointa kerrosta sanotaan kuoreksi, koska sen ajatellaan olevan kovaksi kivettynyt kuori, joka jähmettyi vielä sulana olevan kivisulapallon pinnalle. Useimmat kivet ja mineraalit, joita käsittelemme tässä kirjassa ovat peräisin Maan kuoresta. Kukaan ei tiedä täsmällisesti, miltä kuoren alapuolinen Maa näyttää, mutta se luultavasti sisältää kiviä ja mineraaleja, jotka meidän silmissämme näyttäisivät todellakin oudoilta.

 

Eräät harvinaiset kivet, joita kutsutaan meteoriiteiksi, tulevat meille avaruudesta. Jotkut niistä saattavat edustaa samoja aineksia, joista alkumaapallokin rakentui tuhansia miljoonia vuosia sitten.

 


Kivi vai mineraali ?

 

Mineraali on tasalaatuinen näyte. Se voi olla ruostunut tai muuttunut tai siinä voi olla toisen värisiä raitoja mutta, kun se analysoidaan eli tutkitaan, se osoittautuu kemialliselta koostumukseltaan ja atomirakenteeltaan täsmälleen samaksi läpikotaisin. Hyvä esimerkki tavallisesta mineraalista on kvartsi. Ruusukvartsi on väriltään lempeän vaaleanpunaista. Maitokvartsi on maidonvalkoista, savukvartsi on savunruskeaa ja ametisti purppuranpunaista. Mutta ne kaikki ovat samaa mineraalia, kvartsia. Värit aiheutuvat pienistä epäpuhtauksista, joilla ei ole sen enempää merkitystä kuin värillä tai raidoilla tikkukaramellin makuun.

 

JA.img12.jpg

JA.img013.jpg

12. Punainen kalimaasälpä on graniitin mineraali (ylh.)

13. Sarvivälke on kova musta graniitin mineraali. 

14. Kiille lohkeilee ohuiksi levyiksi.

JA.img014.jpg

Kivi eroaa mineraalista siten, että se tavallisesti on vähintään kahden mineraalin seos. Kun katsoo tarkasti esimerkiksi graniitin kimpaletta, voi havaita lasimaisia harmaita kvartsirakeita toisten mineraalien seassa, jotka ovat vaaleaa läpinäkymätöntä maasälpää, ohuiksi levyiksi lohkeavaa kiillettä tai kovaa mustaa sarvivälkettä. Graniitti on siis kivi, koska se koostuu useista mineraaleista.

 

Tämä kirja kertoo sinulle enemmänkin erilaisista mineraaleista, mutta ensin haluat varmaankin varmistua siitä, että tiedät tavanomaisen eron kiven ja mineraalin välillä. Jos siis näyte näyttää koostuvan yhdestä ja samasta mineraalista läpeensä, sano sitä mineraaliksi. Jos näyte on usean mineraalin sekoitus, kutsu sitä kiveksi.

 

Toisinaan kuitenkin yksittäistä mineraaliakin kutsutaan kiveksi, etenkin jos sitä esiintyy paljon samassa paikassa. Haliitti on yleinen tällainen mineraali, jota suurissa määrin esiintyessään sanotaan vuorisuolaksi. Suuri osa ruokasuolastamme on peräisin suurista esiintymistä, joita kaivetaan samaan tapaan kuin hiiltä.

 

 

 

Kolme kivityyppiä

 

 

Kivillä on monia nimiä, koska on olemassa niin monia mineraaleja, jotka voivat yhdistyä monella eri tavalla. Ei kukaan voi tunnistaa niitä kaikkia! Mutta useimmat yleiset kivet eivät ole vaikeita opittavia, ja sinä voit hankkia helposti löytyvistä tärkeistä kivistä koostuvan peruskokoelman. Kaikki kivet sisältyvät johonkin kolmesta ryhmästä ja jokainen näistä ryhmistä eli kivityypeistä muodostuu eri tavalla.

JA.img015.jpg

JA.img016.jpg

JA.img017.jpg

15. Ensiksikin on kivisulasta eli magmasta jähmettyneet kivet – nimeltään magmakivet (kuten graniitti).

16. Sitten on irtorakeista eli sedimentistä kerrostuneet kivet - nimeltään sedimenttikivet eli kerroskivet (kuten konglomeraatti eli sorakivi). 

17. Kolmas ryhmä on sekä magma- että sedimenttikivien, ja itse asiassa kaikkien kivien perinpohjaisen muuttumisen ja uudelleen kiteytymisen tuloksena syntyneet - metamorfiset kivet eli muuttuneet kivet (kuten granaattigneissi, alin kuva).

 

2. Magmasta eli kivisulasta

jähmettyneet kivet

 

 

Magmakivet ovat joskus olleet niin kuumia, että ne ovat olleet juoksevaa sulaa kivinestettä. Jotkut kivet jähmettyvät kivisulasta eli magmasta - nimi johtuu tästä - ollessaan vielä maan kuoren sisällä. Me emme voi nähdä niitä ennen kuin niiden yläpuolella olleet kivet ovat kuluneet pois jokien kuluttaminahyvin hidas tapahtumaketju tosiaan.

 

Magmakiviä tulivuorista

 

Oletko pannut merkille, kuinka hammaslääkäri kiillottaa ja puhdistaa hampaitasi? Hän saattaa käyttää tahnaa, joka on valmistettu jauhetusta hohkakivestä. Hohkakivi on itse asiassa magmakiveä, joka on täynnä ilmareikiä tai onkaloita aivan kuin sieni. Se on tullut räjähtävästä tulivuoresta, ja reiät ovat jääneet jäljelle kun kaasukuplat ovat haihtuneet ilmaan. Jotkut magmakivet eivät jähmety ennen kuin ne ovat juosseet maan pinnalle, jossa ne pursuavat ylös sulassa tilassa. Yksittäisestä tulivuoresta voi purkautua suuria määriä sulaa laavaajosta tulee magmakiveä kun se jäähtyy. hohkakivi on siksi hyvin kevyttä ja sitä tiedetään ajelehtineen valtamerissä pitkien matkojen päähän. Voisit vaikeuksitta nostaa ilmaan hyvinkin suuren lohkareen tätä outoa kiveä. 

 

Yleisin tulivuorista peräisin oleva kivi on basaltti. Laajoja maankuoren alueita on tämän tumman, raskaan, karkeannäköisen kiven peittämänä. Havaijin saaret esimerkiksi ovat kokonaan basalttia, joka kohosi merestä kunnes kasautui jopa 10.000 metriä korkeiksi vuoriksi, vaikkakin vain puolet tästä korkeudesta on merenpinnan yläpuolella. Kaasuonkaloita, joissa toisinaan esiintyy pienen pieniä säteileviä kiteitä, esiintyy basaltissa usein. Suurissa onkaloissa kasvaa tietysti suuria kiteitä.

 

Mimage039.jpg

JA.img019.jpg

18. Päiväntasaajalla Atlantin valtameressä sijaitseva St. Paulin tulivuorisaari on syntynyt mannerlaattojen saumasta purkautuneesta laavasta.

19. Pisaroiden jäljet laavassa ilmaisevat, että silloin satoi kun tämä laava jähmettyi.
 
 

JA.img020.jpg

JA.img021.jpg

JA.img022.jpg

20. Hohkakivi on niin kevyttä, että se voi kellua veden pinnalla pitkiäkin matkoja (ylin). 21. Basaltti on karkea ja raskas laavasta nopeasti jähmettynyt magmakivi. Valtamerten alainen Maan kuori koostuu siitä. 22. Obsidiaani on vulkaanista lasia; “lumihiutaleina” näkyy alkanutta kvartsin kiteytymistä.

 
Toinen mielenkiintoinen magmakivi on obsidiaani. Se on yleensä tummaa tai mustaa ja näyttää kiiltävältä tummalta lasilta. Todellisuudessa se onkin luonnollista lasia, joka on virrannut tulivuoresta tai syvistä maankuoren ruhjeista. Koska obsidiaani murtuessaan muodostaa teräviä leikkaamiseen sopivia särmiä, atsteekit ja muut uuden maailman alkuasukkaat tekivät siitä nuolenpäitä, veitsiä, nahankaapimia ja muita käyttöesineitä. Joissakin vanhoissa intiaanitarinoissa saatetaan mainita ”apassin kyyneleet”, jotka ovat palloksi pyöristyneitä obsidiaanin kappaleita.
 
 

JA.img023.jpg

JA.img024.jpg

 23, 24. Basalttikentän ametistionteloita (Argentiina)

 

Syvällä kiteytyneet magmakivet

.

Joissakin obsidiaaninäytteissä voi havaita pienen pieniä kiteitä, jotka ovat alkaneet muodostua, mutta niillä ei ole ollut mahdollisuutta kasvaa suuriksi, koska obsidiaani jäähtyi liian nopeasti. Silloin kun samanlainen kivisula jäähtyy hitaasti maan uumenissa, siitä tulee graniittia. Näillä kahdella magmakivellä, obsidiaanilla ja graniitilla, on jokseenkin sama kemiallinen koostumus, mutta ne näyttävät aivan erilaisilta.

 

Koska graniitti on jäähtynyt monien tuhansien vuosien aikana, kivisula on saattanut jakautua ja muodostaa kvartsia, maasälpää, biotiittikiillettä, sarvivälkettä ja muita mineraaleja. Jotkut graniitit ovat jäähtyneet niin hitaasti, että mineraalit ovat voineet kasvaa jättimäisiksi kiteiksi. Tällaista erikoisen karkearakeista graniittia sanotaan pegmatiitiksi. Pegmatiitti voi toisinaan sisältää yksittäisiä kiteitä, jotka painavat yhtä paljon kuin elefantti tai jopa junan veturi

 

Alkuun

 

 

Kiviä tähdenlennoista

 

Tähdenlennot öisellä taivaalla aiheutuvat meteoriiteista, jotka ovat todellisia avaruusmatkailijoita! Nämä ovat kiviä, jotka kulkevat ilmakehässä niin nopeasti, että kuumentuvat sen kitkasta ja aiheuttavat kirkkaan valojuovan, jota sanotaan meteoriksi.

 

Emme voi sanoa täsmällisesti, mistä meteoriitit tulevat, mutta ne ovat todennäköisesti jonkun toisen, ehkä Maan kokoisen planeetan palasia, jotka ovat syntyneet planeetan hajotessa kauan aikaa sitten. Nämä miljoonat kappaleet ovat kiertäneet Aurinkoa siitä asti. Kun joku niistä tulee tarpeeksi lähelle niin, että Maan vetovoima vetää sitä puoleensa, palanen alkaa hehkua Maan ilmakehän kitkan kohdatessaan. Useimmat meteoriitit palavat loppuun ennen kuin ne saapuvat Maan pinnalle joten, jos satut löytämään tai saamaan haltuusi yhden tällaisen, voit olla ylpeä siitä, että sinulla on harvinainen kivikokoelmassasi.

 

Meteoriitit eritellään koostumuksensa perusteella kolmeen ryhmään. Kivimeteoriitit voivat näyttää tavallisilta kiviltä, mutta niissä on metallitäpliä ohuen mustan lasisen pintakerroksen alla. Rautameteoriitit on helppo tunnistaa, vaikka ne eivät olekaan yhtä yleisiä kuin kivimeteoriitit. Ne ovat raskaita ja niissä on musta pinta, joka muuttuu ruskeaksi ajan myötä. Pinnoilla saattaa havaita epäsäännöllisiä kuoppia, jotka näyttävät peukalon painalluksilta. Kun näyte sahataan halki ja sahauspinnat kiillotetaan ja etsataan (=syövytetään) hapolla, saadaan näkyviin erikoisia kuvioita, joita ei voi koskaan nähdä tavallisissa kivissä. Kolmas, välittävä laji, on kivirautameteoriitit. Ne koostuvat kirkkaasta rautaverkosta, joka on täyttynyt oliviinilla, mineraalilla jonka nimi johtuu sen oliivinvihreästä väristä.

 

Meteoriitit ovat tärkeitä, koska niitä ei ole paljon ja jokainen niistä on erilainen. Kun tutkimme niitä, opimme enemmän meitä ympäröivästä avaruudesta ja samalla siitä, miltä meidän Maa planeettamme saattaa näyttää syvemmällä pinnan alla; tai myös mistä se on jossakin varhaisemmassa historiansa vaiheessa koostunut. 

 

JA.img25.jpg

25. Ruosteinen rautameteoriitti on harvinainen näyte. Huomaa "peukalon painallukset"!

 

 

 

 

3. Kerrostuneet kivet

 

 

Toinen pääasiallinen kivityyppi on nimeltään sedimenttikivet eli kerroskivet, jotka muodostuvat vanhempien kivien kulumistuotteista. Virtaava vesi kuljettaa mukanaan irrallisia kiven kappaleita, jotka jauhautuvat edelleen hienommaksi toisiaan vasten. Kalliojyrkänteiltä alkava kuljetus päättyy viime kädessä mereen, tai joskus kuivalle maalle, kun kuljettava virtaus loppuu. Kerrostuneet osaset saattavat olla raekooltaan erikokoisia mutta yhteiseltä nimeltään ne ovat sedimenttiä. Karkearakeinen sedimentti on soraa, keskirakeinen hiekkaa ja hienorakeinen on silttiä tai savea. Muta on lajittumatonta sedimenttiä kun taas lieju sisältää myös eloperäistä ainesta.

image056M.jpg

JA.img27.jpg

JA.img028.jpg

26. Jääkautista sorasedimenttiä, jonka kerrosti voimakas jäätikönalainen sulavesivirta. - Seinäjoen kaupungin keskusta rakennettiin juuri tähän soraan sekoitetusta betonista! (Ilmajoki, ylin).  27. Joki voi syövyttää ja kerrostaa hiekkaa omaan uomaansa (Pilcomayo, eräs Amazonin sivujoki,  Bolivia). 28. Hitaasti virtaava mutainen tasangon joki (Paraná, Paraguay/ Brasilia raja, alh.).

 

Mitä nopeammin joki virtaa, sitä suurempirakeista sedimenttiä sen vesi voi mukanaan kuljettaa. Reipas vuoristovirta voi pompotella suuria kiviä vuorenrinnettä alas. Mutta hitaammat tasankojen joet kuten Mississippi tai Kyrönjoki tai Paraná, eivät kykene kuljettamaan paljon muuta kuin silttiä ja mutaa. Mississipistä sikäläiset maanviljelijät sanovatkin, että se on “liian sakeaa juotavaksi mutta liian laihaa kynnettäväksi!" Samaa voisi sanoa vaikkapa keväisin tulvivasta Kyrönjoesta, jonka uoma leikkaa Pohjanmaan viljelyslakeuksia. Ennen pitkää joen virtaus hidastuu siinä määrin, että se ei pysty kuljettamaan kuormaansa pidempään vaan purkaa osan siitä. Karkea osa tästä voi kerrostua jo virtaavaan jokiuomaan mutta hienorakeisin aines laskeutuu virtauksen lakatessa mereen ja muodostaa jokisuulle deltan (se näyttää kreikan delta-kirjaimelta D).

JA.img29.jpg

JA.img030.jpg

JA.img031.jpg

29. Delta on jokisuulle mereen laskeutuneen sedimentin muodostuma (Atlantin rannikko, Patagonia, ylin). 30. Viuhka voi muodostua kun voimakas virta purkaa sedimenttilastinsa kuivalle maalle. (Andit). 31. Sadekuuro on syövyttänyt suojaamattoman leikkauksen ja kuljettanut ja kerrostanut hiekan pienoisviuhkaksi tielle (alh.).

 

Suurimmat, kuten Mississipin ja Niilin deltat ovat muodostuneet ja kasvavat edelleen siellä, missä suuri joki laskee mereen. Andien jyrkkien ja korkeiden vuorten juurilla voi nähdä, kuinka voimakkaat sateet tai jäätikön sulamisvedet ovat synnyttäneet suhteellisen lyhytkestoisia mutta voimakkaita virtoja, jotka ovat purkaneet sedimenttikuormansa kuivalle maalle. Näin syntyvää viuhkalta näyttävää geologista muodostumaa kutsutaankin nimellä viuhka.

 

Aikakausia kuluu, ja irrallinen sedimentti alkaa kovettua kiveksi hautautuessaan yhä syvemmälle nuorempien sedimenttikerrosten alle. Myöskin vesien mukana tulevat ainekset, kuten silika (piidioksidi), kalkki (kalsiumkarbonaatti), rautaoksidia savi voivat sementoida yhteen irrallisia kivirakeita. Kaikki sedimenttikivet rakentuvat kerroksittain, yksi kerros toisen päälle kuin hääkakku. Vanhimmat kerrokset ovat aina pohjalla, ellei kerrosjärjestys ole häiriintynyt esimerkiksi vuoristojen poimutuksessa.

 

 

Eroosio – putousten muotoilija

 

Päästessäsi ihailemaan suuria vesiputouksia, joita hyödynnetään turistinähtävyyksinä, saatat ihmetellä kuinka ne ovat muodostuneet.

 

Eroosio on tärkeä geologinen ilmiö, jolla tarkoitetaan maankuoren syöpymistä. Ehjä kallio rikkoutuu ja pehmenee rapautumalla. Tärkeä rapautumista aiheuttava voima pohjoisilla alueilla on pakkanen. Rapautumista seuraavan eroosion pääasialliset aiheuttajat ovat virtaava vesi, aallokko, tuuli ja jäätiköt. Veden syövyttävä vaikutus riippuu tietysti aallokon voimakkuudesta tai virtauksen nopeudesta ja vesimäärästä, mutta myös siitä, minkälainen on se kerrostuma, johon kulutus kohdistuu. Löysä hiekka voi syöpyä pahoin yhdestä ainoasta sadekuurosta, nykyiset joet ovat uurtaneet uomansa ehkä tuhansien vuosien aikana. Andien ylätasangolla sijaitsevan La Pazin kattilalaakson syntyyn kulunut aika voi hyvinkin olla miljoonia vuosia.

Maapallomme monet kauniit putoukset ovat syntyneet jokiin, jotka virtaavat laakean kovan, usein kalkkikivestä koostuvan, kerroksen pinnalla. Kun virta saavuttaa kalkkikivikerroksen reunan, alas kuohuva vesi syövyttää alapuolista kulumiselle altista kerrosta, esimerkiksi hiekkakiveä. Kun alapuolinen kerros on riittävästi syöpynyt, keulaksi ilmaan jäänyt reuna romahtaa ja putouskohta siirtyy vastaavasti ylävirtaan päin. Esimerkiksi Niagaran putoukset Kanadan ja Yhdysvaltain välisessä Niagarajoessa ovat vetäytyneet viimeisen jääkauden jälkeen noin 8 kilometriä. Iguassun putouksilla, jotka sijaitsevat saman nimisessä joessa Argentiinan ja Brasilian rajalla, vesimäärä vaihtelee suuresti, ja sateiden aikaan vetäytyminen saattaa olla paikoin useita metrejä vuodessa.

 


Kuuluisia putouksia

  Nimi                             Sijainti                                             Korkeus

Kaieter

Guayana

225 m

Viktoria

Sambia/Zimbabwe -raja

104 m

Paolo Alfonso

Brasilia

80 m

Grand

Kanada

75 m

Iguassu

Argentiina/Brasilia -raja

72 m

Niagara

Kanada/Yhdysvallat -raja

51 m

Sete Quedas

Brasilia/Paraguay -raja

40 m

Khan

Vietnam

21 m 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

JA.img032.jpg

Mimage069.jpg

Mimage073.jpg

JA.img035.jpg

32. Virtaavan vedellä on eroosiovoimaa: Syöksytorvesta purkautuva vesi on syövyttänyt betonin 15 vuodessa (ylin).  33. Eroosiosuojaus estää 120 m korkean juoksutustien vastaisen rantapenkereen syöpymisen (Itaipún vesivoimala Paraná-joessa, Paraguay/Brasilia raja). 34, 35. Andien ylätasangon eroosio-jälkiä: La Pazin miljoonakaupunki sijaitsee kattilalaaksossa. Eroosio ylätasangon reunalla (alin).

Mimage075.jpg

JA.img037.jpg

JA.img038.jpg

36, 37. Kovan kerroksen päällä virtaava vesi syövyttää alapuolista kulutukselle altista kiveä ja syntyy romahtava keula; putous vetäytyy ylävirtaan (ylin). Iguassun putoukset (Iguassu-joki, Argentiina/ Brasilia raja). 38. Patagonian eroosiorannikkoa (huom. rakennukset mittakaavana).

 

 

 

Hiekkakivi - täytekakkukivi

 

 

Hiekkakiveä voisi kuvata täytekakkukiveksi, jossa paksujen kerrosten välissä eriväriset raidat ovat kuin kerroskakussa. Kerrokset vain saattavat olla kymmenienkin metrien paksuisia, kuten Kanadan preerian Paskapoo -muodostumassa. “Suola ja pippuri” -asuisen (se näyttää aivan rouhitun mustapippurin ja suolan sekoitukselta!) hiekkakiven nimi on intiaanikieltä ja tulee Calgaryn kaupungin laidalla sijaitsevasta mäestä, jolle rakennettiin vuoden 1988 talviolympialaisten hyppyrimäet.

JA.img039.jpg

JA.img040.jpg

39. Hiekkakiveä on käytetty rakennuskivenä ihmiskunnan historian aikana (Misiones, Argentiina. 40. Rantasoran kivet ovat kuluneet pyöreiksi.

 

Hiekkakiviä on monenlaisia, koska hiekkakerrostumia, joista ne kivettyvät, on monenlaisia. Joissakin on melkein puhdasta kvartsihiekkaa kun taas toiset sisältävät muitakin hiekan raekokoa olevia mineraalijyväsiä. Etelämeren saarten rannat ovat muodostuneet hohtavan valkoisesta korallihiekasta. Napolin rantahiekat ovat tummia koska ne ovat peräisin läheisen Vesuvius-tulivuoren laavoista. Uuden Meksikon White Sands’in (= valkoiset hiekat) hiekat sisältävät pieniä kipsirakeita, jotka tuuli on sekoittanut hiekkadyyneihin. Useimmat hiekkakivet kuitenkin koostuvat pääasiassa kvartsista, koska tämä mineraali on kova ja harvoin jauhautuu hienoksi.

 

Suomessa jotkut hiekkakivet ovat punaisia koska ne sisältävät graniitin rapautuessa irronneita punaisia maasälpärakeita, Yleensä hiekkakiven väri on raudan aiheuttama punainen, ruskea tai keltainen. Tämä rauta voi peittää muuten valkoisia kvartsirakeitakin tai hakeutua niitä sementoivaan luonnonsementtiin murusten välisessä tilassa. Useissa maapallon osissa matkustellessa voi nähdä monen vivahteisia kauniin värillisiä hiekkakivikerrostumia. Jos pysähdyt tutkimaan niitä, huomaat että ne tuntuvat hiekkaisilta. Jos kiven särmä lisäksi naarmuttaa lasia, voit olla melko varma siitä, että se on hiekkakiveä.

 Hiekkakiveä käytetään yleisesti rakennuskivenä.

 

Kivi joka taipuu

 

Itakolumiitti on varmastikin erikoislaatuisin hiekkakivi. Paksukin laatta taipuu keskeltä, jos sitä pidellään kiinni päistään, tai sitä voi jopa pidellä kiinni yhdestä päästä ja taivutella kuin ongen vapaa. Miksi tämä kivi taipuu? Koska kvartsirakeet sopivat yhteen löysästi, niin että ne voivat luiskahdella toinen toistaan vasten. Pieni määrä levymäisiä mineraaleja, kuten kiillettä, on myöskin läsnä auttamassa kvartsiosasten liikkumista.

 

Itakolumiitti näyttäisi sopivalta hienoksi lattiaksi, mutta se ei tosiasiassa ole tarpeeksi kestävää. Jokin aika sitten eräs keräilijä yritti pestä näytteensä saippuavedessä puhdistaakseen sen. Hänen hämmästyksensä oli melkoinen, kun kivi tulikin jäykäksi eikä taipunut enää! Tapaus on edelleenkin mysteeri.

 

Brasilian itakolumiitti-esiintymä on tärkeä timanttien löytöpaikka. Niitä löydettiin ensimmäisen kerran noin vuonna 1720 paikassa, jota nykyään kutsutaan nimellä Diamantina (= timanttinen). Tunnettuja itakolumiitti -esiintymiä on myös Intiassa ja Yhdysvaltain Pohjois-Karolinan valtiossa.

 

Liuoksesta saostuneita kiviä

 

Eräät sedimenttikivet ovat muodostuneet mineraaliaineksesta, joka on joskus ollut täydellisesti liuenneena veteen. Kun vesi sitten haihtui, mineraaliainesta alkoi ilmaantua. Kun kerros vähitellen kasvoi paksummaksi, siitä tuli kovaa kiveä. Jos asut seudulla, jossa ihmiset valittavat kovasta vedestä, he tarkoittavat, että vedessä on liuenneena paljon mineraaliainesta, vaikka se näyttääkin aivan yhtä kirkkaalta kuin “pehmeä vesi”.

 

Vuorisuola on eräs tällainen kivi, joka muodostuu haihtumalla liuoksesta. Kun suolaveden täyttämä laguuni tai järvi kuivuu, se jättää jälkeensä vuorisuolakerrostumia. Eräät kerrostumat Detroitin kaupungin lähellä Yhdysvalloissa ovat noin 300 metrin paksuisia. Puolassa vuorisuolaan on louhittu kokonainen kirkko. Meksikon lahden ympärillä on vuorisuolakupoleja, jotka ovat puolitoista kilometriä perustaansa korkeammalla. Nämä kupolit, jotka kiinnostavat öljyn etsijöitäkin, ovat muodostuneet siten, että vuorisuolakerrostuma on joutunut alempien kerrosten poimuttumisen takia kohoamaan ylös.

 

Suola on tarpeellinen ruoka-aine samalla kun sitä tarvitaan tärkeänä kemikaalina satoihin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Onneksi suurista vuorisuolakerrostumista ei ole maailmassa puutetta.

 

Mmimage085.jpg

JA.img042.jpg

JA.img043.jpg

JA.img044.jpg

41. Vaakasuoria kalkkikiven kerroksia (Narvajoki, Itä-Viro). 42. Nykyaikaista varpukasvia muistuttava fossiili liuskeessa (Itä-Viro). 43. Kuorikalkkikiveä.44. sedimenttinen kalkkikivi (alin).

 

 

Kipsi on toinen sedimenttikivi, jota muodostuu saman nimisestä mineraalista siten, että valtameren tai järven lahdelma kuivuu. Kipsiä tarvitaan pääasiassa seiniin ja kattoihin tasoitteena käytettävän laastin valmistukseen. Tavallista kipsiä kutsutaan “Pariisin laastiksi”, joka nimi johtuu Pariisin kaupungin lähellä sijaitsevasta esiintymästä Ranskassa.

 

Sedimenttinen kalkkikivi on kestävä rakennuskivi. Esimerkiksi vuonna 1937 rakennettu 102-kerroksinen Empire State Building New Yorkissa, joka 42 vuoden ajan oli maailman korkein rakennus, on tehty siitä.

 

Kalkkikivestä valmistetaan myös sementtiä. Kun hiekkaa ja soraa lisätään veden kanssa sementtiin, aineesta tulee betonia. Nykyaikaisten rakennusten tekeminen olisi tuskin mahdollista ilman kalkkikiveä ja muita hyödyllisiä Maan kaivannaisia.

 

Suuria määriä kuorikalkkikiveä syntyy meressä elävien eläinten jäänteistä. Ne rakentavat runkonsa, kotilonsa ja kuorensa ottamalla kalkkia vedestä. Kun eliöt kuolevat ja laskeutuvat pohjaan, niiden päälle laskeutuu uusia kuoria ja näin kalkkikivikerrokset kasvavat paksummiksi ja paksummiksi.

 

Taululiitu on mielenkiintoinen kalkkikiven muoto. Doverin valkoiset luodot Englannin Kanaalirannikolla ovat kokonaan liitua. Tämä kivi muodostuu miljoonista kuolleiden eläinten kuorista, jotka ovat niin pieniä ettei niitä voi nähdä ilman voimakasta suurennuslasia

 

 

Luolassa

 

Vielä senkin jälkeen kun kalkkikivi kuivuu ja kovettuu, se voi liueta uudelleen vähänkin happoa sisältävään veteen. Maassa alaspäin tihkuessaan sadevesi absorboi eli imee itseensä happoja kasvillisuudesta ja maakerroksista. Sitten se syövyttää kalkkikiveä, ja muodostuu onkaloita ja luolia.

 

Eräs maailman syvimmistä tunnetuista luolista, Ranskan Haute Savoiessa sijaitseva Reseau Jean Bernard, on syvyydeltään 1.602 metriä. Syviä luolia on myös Gruusiassa, Espanjassa, Itävallassa, Italiassa, Kroatiassa ja Meksikossa. Pitkänomaiset mineraalipuikot, joita voi riippua luolan katosta alaspäin kuin jääpuikot keväiseltä räystäältä, ovat nimeltään stalaktiitteja. Ne koostuvat kalkkikivestä, jonka alaspäin tihkuva vesi on liuottanut yläpuolisesta kivestä. Kun vesi tippuu kallion raoista, se haihtuu ja jättää kalkkikiven jälkeensä.

 

Stalagmiitit ovat luolan lattiasta ylöspäin kasvavia puikkoja, jotka syntyvät lattialle tippuvan kalkkikiveä sisältävän veden haihtuessa. Kun stalaktiitti ja stalagmiitti kohtaavat, ne muodostavat yhdessä lattiasta kattoon ulottuvan pilarin. Suuret luolat ovat jännittäviä tutkimus- ja turistikohteita.

 

 

Hiilen tarina

 

Elämä ei olisi mahdollista ilman Auringon säteilemää energiaa, jota yhteyttävät vihreät kasvit kykenevät sitomaan, ja valmistamaan sen avulla ravintoainetta, "polttoainetta".

Tärkeä aurinkoenergian varastoitunut muoto on hiili. Kun Maa oli paljon nuorempi kuin nykyään, täällä oli valtavia soita paikoissa jotka nyt ovat kuivaa maata. Kosteilla soilla kasvoi jättiläissaniaisia, jotka saattoivat olla 30 metrin korkuisia, ja suunnattomia outoja pensaita, jotka olivat lähes yhtä kookkaita. Kun ne kuolivat, ne hautautuivat pehmeään liejuun, ja uusia kasveja kasvoi sitten niitten päälle. Kasveja sisältäviä kerroksia kerrosten jälkeen kasautui tällä tavalla. Kun ne painuivat ja painoivat alla olevia kerroksia, kasvit muuttuivat vähitellen turpeeksi ja hiiltyivät sitten ligniittihiileksi.

 

JA.img45.jpg

45. Antrasiittihiiltä (Kohtlajärven esiintymä, Itä-Viro).

 

On olemassa erilaisia hiiliesiintymiä. Kova hiili eli antrasiitti on kuivunut ja muuttunut enemmän kuin pehmeä hiili eli ruskohiili ja siksi se palaa puhtaammin ja kauemmin. Euroopan teollinen vallankumous oli mahdollinen Iso-Britannian ja Saksan hiiliesiintymien ansiosta.

 

Esimerkiksi Suomessa ei hiiliesiintymiä ole, koska kallioperä on niin vanhaa, että sen kivettymisen aikaan maapallolla oli elämää ainoastaan mikroskooppisessa mittakaavassa. Se hiili, mikä liuskekivissä on, on miljardien vuosien aikana muuttunut vaikeasti syttyväksi grafiitiksi.

 

Dinosauruspolttoainetta

 

Oletko koskaan ajatellut mistä on peräisin se polttoaineen energia, joka ruokkii nykyajan vauhdikkaiden autojen moottoreita?

 

Bensiinit jalostetaan mineraaliöljystä, jonka nimi - erotukseksi vaikkapa kasveista puristetusta kasviöljystä - johtuu sen esiintymisestä geologisissa kerrostumissa. Sitä pumpataan maan uumenista öljykentillä. Öljy on syntynyt dinosaurusten, hirmuliskojen, jäänteistä, kun ne niitä ylläpitäneen runsasmuotoisen kasvillisuuden kanssa joutuivat miljoonia vuosia kertyneiden maakerrosten peittämiksi. Kasvijäänteet muuttuivat hiilikerrostumiksi, ja eläinjäänteet mätänivät öljyksi.

JA.img046.jpg

46. Öljypumppu nostaa miljoonia vuosia varastossa ollutta maaöljyä jalostettavaksi (Patagonia).

 

Kasveilla on ainutlaatuinen kyky yhteyttämällä sitoa Auringon säteilyenergiaa. Kun enemmän kuin 65 miljoonaa vuotta sitten dinosaurukset söivät kasveja - tai kasveja syöneitä toisia eläimiä - ne varastoivat kasvien yhteyttämän aurinkoenergian oman ruumiinsa kudoksiin. Tämä energia on muuttunut mineraaliöljyksi, jota bensiiniksi jalostettuna ja ilmaan sekoitettuna poltetaan moottorin sylinterissä. Ja miljoonia vuosia luonnon varastossa ollut energia vapautuu meidän käyttöömme.

 

Mistä fossiileja voi löytää

 

 

Sedimenttikivet ovat ainutlaatuisia ja jännittäviä siksi, että ne voivat sisältää fossiileja. Fossiili on ikivanhan eläimen tai kasvin jäänne. Lähes jokaisessa hiilikerrostumassa tavataan oksien ja lehtien hiiltyneitä jäännöksiä, jotka osoittavat kuinka hiili on saanut alkunsa. Fossiiliksi kutsutaan myös aikoinaan eläneen eläimen jälkiä tai painaumia, jotka se on eläessään tehnyt, kuten jalanjälki tai madonreikä.

JA.img47.jpg

47. Kivettynyt puu on fossiili. Puun solukko on vettynyt silikapitoisella vedellä, josta kvartsi on sitten aikojen kuluessa kiteytynyt säilyttäen puun solukoiden rakenteen ehjänä. Poikki sahattu näyte (Arizona).

 

 

Kivettynyt puu on eräs fossiili. Se oli aikanaan elävää puuta, mutta sen jälkeen kun puu kuoli, se muuttui kovaksi mineraaliainekseksi. Tämän sai aikaan mineraalivesi, joka täytti puun solukon ja kivettyi niin, että puun rakenne säilyi. Hienoa kivettynyttä puuta on Arizonan kivettyneessä metsässä (Petrified Forest), jossa tavataan erityisen kauniita ja vaihtelevia värejä.

 

Kanadan Kalliovuorilta voi onnistua löytämään luita, jotka kuuluivat dinosauruksille, joita kerran vaelteli näillä seuduilla. Usein luut ovat kivettyneet ja ovat ehkä muuttuneet kirkkaanpunaiseksi akaatiksi. Näistä voi sahata ja hioa korukiviä, jotka ovat erityisen mielenkiintoisia.

 

Ensimmäinen tunnettu uivan matelijan luuranko kuului kalan näköiselle Ichtyosaurukselle, ja sen löysi 12-vuotias englantilaistyttö Mary Anning vuonna 1811. Myöhemmin hänestä tuli kuuluisa fossiilien metsästäjä, joka ansaitsi elatuksensa keräämällä ja myymällä sukupuuttoon kuolleiden eläinten luita. Vuonna 1821 hän löysi Plesiosauruksen, 3-metrisen uivan matelijan luita ja toisen, pienemmän matelijan kokonaisen luurangon, jonka sanotaan näyttävän “aivan kuin käärmeeltä, joka on pistetty kilpikonnan läpi”.

 

Yksi vanhimmista tunnetuista hirvittävämaineisen dinosaurusperheen lihansyöjistä on vain noin metrin pituinen Eoraptor. Eräs Argentiinasta ,vuonna 1991 löydetty fossiili on ajoitettu 230 miljoonaa vuotta sitten eläneeksi. Dinosaurusten valtakausi, mesotsooinen maailmankausi, alkoi noin 245 ja päättyi noin 65 miljoonaa vuotta sitten.

 

Meitä lähimmät dinosaurusten luiden löytöpaikat ovat Itämeren eteläpuolella. Fossiileja voi löytää Norjasta, Virosta ja Etelä-Ruotsista, erityisesti Gotlannin saarelta. Suomen luonnon lähihistoriaa on arkistoituneena esimerkiksi siitepölyinä soidemme turvekerrostumiin ja simpukankuorina laakeiden rannikkoseutujemme savikerrostumiin. Näistä voidaan selvittää esimerkiksi viime jääkauden jälkeistä kasvillisuutta sekä vallinneita ilmasto-oloja. paljaalle silmälle näkymättömänä Fossiileja voi nähdä - joskaan ei kerätä (!) - vanhojen kaupunkiemme klassisissa rakennuksissa. Suomen alueen läpi Skandinavian vuoristosta kaakkoiseen ilmansuuntaan virrannut pari kilometriä paksu mannerjää on viime kädessä syypää siihen, että makrofossiileja, silminnähtäviä eliökivettymiä, ei täällä ole. Mannerjää pyyhki alustastaan irtaimet maalajit ja nuoret pehmeät sedimenttikerrostumat fossiileineen pois. Vain vanhimmillaan jopa 3000 miljoonan vuoden ikäinen peruskallio jäi paljastuneena jäljelle. Kuten nyt tiedämme, eli maapallolla tuohon aikaan vain bakteereja ja muita mikroskooppisen pieniä soluja. Näiden mikrofossiilien etsiminen ja tutkiminen on tehtävään omistautuneiden asianmukaisilla laitteilla varustautuneiden luonnontieteilijöiden työtä, joka on paljastanut aivan uusia jännittäviä näkymiä elämän alusta ja sen kehityksestä.

 

JA.img048.jpg

JA.img049.jpg

48. Fossiili kalkkikivilattiassa. 20 cm pituinen nilviäiseläin laskeutui kuolleena ordoviikki-ajan meren pohjaan noin 450 miljoonaa vuotta sitten (Vaasan kaupungintalo). 49. Ammoniitti -fossiileja Volgalta (noin 30 cm Ø).

 

Trilobiitti - Darwinin pulma

 

Vuonna 1832 nousi tuolloin 23-vuotias Charles Darwin Beagle-nimiseen laivaan, joka lähti monivuotiselle tutkimusmatkalle maailman ympäri. Palkattomana luonnontieteilijänä Darwin keräsi valtavan määrän havaintoja ja näytteitä. Näiden perusteella hän vakuuttui, kuten myöhemmin muutkin tiedemiehet siitä, että nykyinen monimuotoinen elämä on kehittynyt yksinkertaisesta alusta pitkän ajan kuluessa. Darwin oli 50-vuotias kun hänen tutkimusraporttinsa Lajien synty julkaistiin vuonna 1859.

 

Darwinin käsityksen mahdollisia aukkopaikkoja täydentävät jatkuvasti tehtävät uudet fossiililöydöt, mutta eräs tärkeä Darwinia ja etenkin hänen teoriansa arvostelijoita askarruttanut kysymys on selvinnyt vasta 1900-luvun loppupuolen tutkimusmenetelmien kehityksen myötä. Kysymys kuului: mistä, miksi ja kuinka noin 500 miljoonan vuoden ikäisiin kambriksi nimettyihin geologisiin kerrostumiin ilmaantuu yhtäkkiä verraten kehittynyt eläin, viisisenttinen merellinen trilobiitti-äyriäinen?

 

Vastaus tulee nykyaikaisesta mikrofossiilien tutkimuksesta. Mikroskooppiset tutkimukset ovat paljastaneet, että maapallon eliöstön kehityshistoria ulottuu fossiileina noin 3000 miljoonan vuoden ikäisiin kerrostumiin, 2.500 miljoonaa vuotta kambrikaudesta ja trilobiitista taaksepäin!

 

Vanhimmista alkukantaisista eliöistä esimerkiksi erilaiset bakteerit ovat seurassamme vielä tänäkin päivänä, ja alkuilmakehämme hapen tuottaneita syanofyyttejä, meille (!) myrkyllisiä sinivihreitä leviä, elää tänäkin päivänä Australian stromatoliitti -yhdyskunnissa. 1950-luvun luonnontieteilijät kykenivät laboratorioissaan valmistamaan bakteerin kaltaisia “eläviä” soluja, ja tieteellinen käsitys elämän synnystä on

alkanut aineellistua.

 

Aminohappoa voidaan valmistaa laboratoriossa “elottomista” aineista aiheuttamalla sähkökipinöitä suljettuun astiaan, jossa on ammoniakkia, metaania, vetyä ja vesihöyryä. Laboratoriokokeessa jäljitellään oletettuja alkumaapallon olosuhteita: Kemikaalit ovat olleet saatavilla vedenalaisista tulivuorten purkausaukoista, ja salama on voinut tuottaa tarvittavan sähkökipinän. Aminohapot ovat proteiinien rakennuspalikoita ja proteiinit ovat kaikkien elollisten järjestelmien tärkeitä yhdisteitä.

JA.img50.jpg

JA.img051.jpg

50, 51. Noin 500 miljoonan vuoden ikäisissä kambrikauden kerrostumissa esiintyy runsaasti trilobiitti-nimisen merieläimen kivettymiä (Bolivia, Etelä-Amerikan Andit, nyt n. 5400 m merenpinnan yläpuolella!, kuvat yllä). 52, 53. Ordoviikkikaudelle tultaessa 100 milj. vuotta myöhemmin 5-senttinen kambrikauden trilobiitti on kasvanut 12 cm mittaiseksi ja kehittänyt käpertymistaidon puolustukseksi vihollisiaan vastaan (Argentiina)

JA.img52.jpg

JA.img053.jpg

 

Kuva 53. Päänsä koosta päätellen tämä dinosaurus oli kasvissyöjä. Huomaa myös esimerkiksi alkukantainen lonkka. Dinosaurusten valta-aika päättyi noin 50 miljoonaa vuotta sitten.  Buenos Aires'in luonnontieteellinen museo (foto SM)).