Kehittymätön väittely ja inttäminen ei yleensä johda mihinkään rakentavaan. Se pitää tärkeänä sitä, kuka on oikeassa, siis suhteellista, moraalista oikeaa, ketä uskotaan. Eettisen ihmisen ajattelu ja hänen yhteiskuntansa arvomaailma keskittyy siihen, mikä on oikein, mikä on totuus.

 

Mikä totuus on?

 

Totuuden käsitteen selvittämiseksi otamme esimerkin, vertauksen. Totuus on kuin pilari keskellä erään lukion äidinkielen luokkahuonetta.

 

Ensiksikin, pilari voi näyttää ikävältä keskellä luokkahuonetta, joka on entisen meijerin tiloista uuteen käyttöönsä muutettu. Toisinaan se saattaa olla harmittava, kun nuoremmat oppilaat voivat mennä sen taakse opettajalta piiloon.

 

Pilaria voitaisiin analysoida teknisesti ja todeta, että rakenteeltaan se koostuu betonista ja teräksestä sekä rappauksesta ja maalikerroksesta pinnallaan. Sen tehtäväksi on rakennesuunnittelija määritellyt huoneen katon - yläpuolella olevan huoneen lattian - kannattamisen.

 

Jotkut oppilaat ja opettajat saattavat kiinnittää siihen huomiota, toisilta se voi jäädä yhdentekeväksi. Ulkopuoliset eivät edes tiedä, että se on olemassa. Silti se on. Pilari on totuus. Mutta totuus ei ole pilari.

 

Totuus voi olla kuin pilari. Sen olemassaolo ei edellytä todistamista eikä tunnustusta, mutta, joka pitää sitä tärkeänä, se on tarkasteltavissa. Sitä voi ajatella ja sen voi hyväksyä pilarina, jonka nimi, käsitteellinen symboli, kielessä on pilari.

 

Totuus on. Se ei riipu mielipiteistä, eikä se muutu eikä lakkaa olemasta vaikka kuinka toivoisimme tai tahtoisimme. Totuus ei riipu edes tiedostamisesta, siitä tietääkö joku sen olemassaolosta tai ei.

 

Terve ihminen tarkkailee ja tutkii totuutta ympäristössään suhteessa omaan todellisuuteensa, joka on hänen oma elämänsä. Pilari, josta kerroin, todennäköisesti on edelleenkin paikallaan, en tiedä, eikä minun tarvitse tietääkään, koska se ei ole osa minun todellisuuttani enää. Nyt se kuuluu ehkä toisten todellisuuteen. Toisinaan se tuo mieleeni muistoja, mutta ei muuten vaikuta minun elämääni.

 

Todellisuuden hyväksyminen on viisautta. Se versoo inhimillisestä kehityksestä ja edistää elämää. Toisen ihmisen hyväksyminen ehdoitta todellisena omana persoonanaan on rakkautta.

 

Seppo Mononen